Dublin-Westport: Kutistuneella golfilla kohti länsirannikkoa

12. helmikuuta 2012

Vanha kunnon golfimme on kutistunut. Auton pakkaaminen on kuin palapelin tekoa. Jotta mies saa tungettua kumisaappaat mukaan, on meidän kaikkien istuttava autossa. Voisin kuvitella, että kolarin sattuessa, meillä olisi kovinkaan paljon jakoa, mutta se ei nyt ole akuutein huoli. Enemmän minua huolestuttaa se, että nälän iskiessä en saa suklaapatukkaa lattialta. Edessä on ainakin neljän tunnin automatka Dublinista Westportiin, joten suklaapatukka tulee tarpeeseen. Istun kahden takin päällä ja jalkojeni välissä on vauvalaukku. Oikeaan jalkaani nojaa tietokone ja vasempaan nivaska lehtiä. Mies paukauttaa oveni kiinni ja olemme valmiita lähtöön. Here we come Westport ja mahdollinen uusi talo.

”Mikä tuo on?” kysyy lapsi, kun tungen kasettia soittimeen. Hän on vilpittömän hämmästynyt, kun musiikki alkaa soida autossa. Saattaa olla, että olemme uuden auton tarpeessa. Siihen ei nyt kuitenkaan ole rahaa.

Useimmat viime kerrat käydessämme miehen vanhempien luona, olemme yöpyneet hotellissa. Voi kuulostaa vähän kummalliselta, mutta siihen on syynsä. Lyhyesti: en voi millään taata, että saan lapset tai etenkään vauvan pysymään hiljaisena, joten on parempi etsiä kortteeri jostakin muualta.

Tällä kertaa haluamme säästää rahaa, ja yövymme mieheni isoäidin vanhassa talossa, joka on suuren osan vuodesta tyhjillään, mutta toimii eräänlaisena sukulaisten varamajoituspaikkana. Kun avaamme oven, home iskee naamalle sellaisella voimalla, että homekoira kuolisi suorilta. Minulla on tarkka nenä, ja haju on niin voimakas, että puolen tunnin oleskelun jälkeen en haista mitään. Nenäni on joutunut jonkinlaiseen shokkitilaan.

Minua arveluttaa nukkua talossa lasten kanssa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei tässä vaiheessa yötä ole. Ja toisaalta, onkohan Irlannissa yhtään taloa, jossa ei olisi lainkaan hometta? Heidän asenteensa homeeseen on täysin erilainen kuin Suomessa. Kun mainitsen homeesta miehen siskon miehelle, hänen vastauksensa mykistää minut täysin. ”Juu, juu annatte vaan lämmön olla päällä, niin parissa viikossa se haju häviää”. Samaa tyyliä on miehen isän vastaus. ”Ah sure, kylpyhuoneessa oleva home johtuu vain siitä, että siellä on niin paljon kosteutta suihkun vuoksi”.

Hmm…niin…voisikohan joku fiksumpi nyt vastata siihen, että kuinka on mahdollista, että he voivat elää hometaloissaan normaalia elämää, kun Suomessa pienenkin epäily homeesta saa ihmiset muuttamaan telttaan. Jopa kolmenkymmen asteen pakkasessa. Olemmeko me jotenkin heikompia terveydeltämme? Onko irlantilainen home jotenkin radikaalisti erilaisempaa kuin suomalainen? Suomessa homekin on parempaa kuin ulkomailla. Home sweet home.