Ilmaista kalaa ja nöyryytystä

11. huhtikuuta 2012

Aurinko paistaa tänään ja kaikki tuntuu juuri siltä kuin pitääkin. Vedän kuitenkin kumisaappaat jalkaan ihan varmuuden vuoksi, sillä koskaan ei voi tietää, milloin sää muuttuu. Lähdemme koko porukka kalamarkkinoille alas kaupunkiin.

Osoittautuu, että kalamarkkinat on hiukan liian yltiöpäinen nimi. Tuskin yhden miehen kalavaunua voi kutsua markkinoiksi. Emme anna sen vaivata, vaan päätämme ostaa kalaa joka tapauksessa. Ostaminen osoittautuu yllättävän vaikeaksi, sillä kalanmyyjä haluaa välttämättä antaa kalat ilmaiseksi, kun kuulee, että olemme juuri muuttaneet alueelle. ”Welcome back home”, hän sanoo miehelle ja kieltäytyy rahasta. Ennenkuulumatonta! En muista tällaista anteliaisuutta sattuneen minun kohdalleni koskaan. Kalamies ei ainoastaan kieltäydy rahasta, vaan antaa ”kaupan” päälle vielä ylimääräisen kalapalan, kun minä en tiedä, miltä kyseinen kala maistuu. Ryhdyn ottamaan valokuvaa lapsesta kalakauppiaan tiskillä, mutta päädymme itse tiskin taakse, ja kalakauppias ottaa kuvan. Olen niin hämmentynyt, että meinaan unohtaa käydä apteekissa.

On nimittäin niin, että aamulla tunsin epämiellyttävää kutinaa niissä osissani, joita ei ole suotavaa raapia julkisilla paikoilla. Bakteerikannan vaihdos on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä. Apteekissa pikkukaupunki näyttää toisen, ei-niin-mukavan puolensa. Huomaan kauhukseni, että putkiloa ei voikaan itse noukkia hyllystä, vaan se on kauppiaan tiskin takana. Rukoilen koko jonotusajan, että apteekki taianomaisesti tyhjenisi, kun minun vuoroni tulee ja että naisfarmaseutti palvelisi minua punaisen irokeesitukan sijaan. Apteekki ei tyhjentynyt ja irokeesitukka huutaa ”next”. Mies selittää minulle ystävällisesti eri tuotteiden eroa ja kysyy lopuksi, olenko suomalainen. Luulen, että mies on kuullut, kun puhuin mukanani olevalle pojalleni, mutta ei, hän kuulemma tuntee jonkun joka asuu Suomessa. ”Really?”, kysyn hämmästyneenä, ”Onko hän irlantilainen?” Ei, kun hän covey, tiedänkö mikä covey on? Luulen tietäväni, mutta myöhemmin tajuan, että sekoitan sanat westportilainen ja Irlannin mustalaisia, travellereita tarkoittavan sanan pavie. Kysyn, onko ystävä mustalainen. Tavallaan, vastaa irokeesi ja sanoo hänen nimensä. Hän puhuu miehestäni. Kerään ostokseni ja liukenen kaupasta häpeän puna poskilla. Note to self: Älä käy ostoksilla paikallisessa apteekissa, ellei kyse ole lasten kuumelääkkeestä tai vastaavasta.

Mies lähtee illalla vielä ajamaan Dubliniin työasioiden vuoksi, ja minä jään taloon yksin lasten kanssa. Uni ei meinaa tulla, kun tuuli vinkuu nurkissa ja oudot äänet niksuvat. Tulisi jo takaisin.

Tuulinen päivä rannalla