Omaa aikaa kiitos!

14.maaliskuuta 2012

Miehen piti tulla takaisin tänään, mutta hän päättikin ajaa myöhään illalla ja on kotona jo keskellä yötä. Kauan emme ehdi nauttia jälleennäkemisestämme, kun kehitämme ensimmäisen kunnon riidan. Minua ottaa päähän heti aamusta. Mies nukkuu pitkään, koska on väsynyt ajamisesta. Minua taas väsyttää, koska olen nukkunut huonosti, kun hän on ollut poissa ja mahani on sekaisin. Olisikohan se ollut se kala? Ainahan sitä sanotaan, että ”there is no such thing as free lunch”. Laitan aamupalaa, syötän vauvan, laitan pyykit, pyykkikone ei toimi, ja kun se alkaa toimia, se valuttaa vedet lattialle. Mies liukenee rassaamaan rupuskaista Porscheaan heti, kun herää. Miehen veli on ajanut auton tänne Corkista, jossa se on ollut säilössä. Lapset kieppuvat sisään ja ulos, puen ja riisun, lisään vaatteita, vaihdan kuivaa päälle, koska mies on antanut heidän seisoa sateessa ilman kuravaatteita. Kun vihdoin saan kaikki ulos, alkaa vauva vonkua. Minusta tuntuu, etten ole viikkoon saanut hetkeäkään istua ja ajatella omia ajatuksiani.

Kun mies raahaa Porschen mätääntyneen oven sisälle, kilahdan. Hän taas hermostuu, kun vien sen ulos, ja se kastuu, vaikka on lipan alla. Nimittelemme toisiamme ja huudan, että nyt voisi olla miehen aika ottaa lapset ja mennä katsomaan isovanhempia. Minun on pakko saada olla hetki yksin. Mies pakkaa lapset autoon ja kaasuttaa pois. Ihana rauha. Tissit ja tuttipullo jäävät kotiin, joten en tiedä, miten hän aikoo juottaa vauvan. Kai niitä saa uusia kaupasta. Siis tuttipulloja.

Porschen oven pahvi on nähnyt parempiakin päiviä.