Se, minkä taakseen jättää...

2. kesäkuuta 2012

Irlannin sateisimmassa maakunnassa on tapahtunut ihme, aurinko on paistanut jo viikon! Jouduin jopa kaivamaan aurinkorasvan laatikon perukoilta. Ja voin nyt tässä todistaa, että aurinkorasvalle ei käy mitään kahdeksassa vuodessa. Aurinkorasvan tekstistä päätellen se on ostettu vuonna 2006, kun olimme häämatkalla Karibialla. Lasten aurinkorasva on samalta vuodelta ja naamarasva Ranskan reissulta, joka tehtiin vuonna 2004.

Meillä on tänään tiedossa mielenkiintoinen päivä, sillä lasten olisi tarkoitus mennä Grandman ja Grandpan luokse hoitoon ja yökylään. Miehen ystävällä on tänään suuret 40-vuotisjuhlat ja yritämme mennä sinne ihan kahdestaan. Tilanne on monellakin tapaa hermostuttava, sillä asiaan liittyy monia epävarmuustekijöitä.

Mainitsin joskus ikuisuus sitten, että emme koskaan ole yötä miehen vanhempien luona, koska emme voi olla varmoja, että saamme pidettyä lapset hiljaisina. Yritimme viimeksi jättää lapsemme isovanhemmille hoitoon vuonna 2006. Meillä oli siis silloin vain yksi lapsi, joka oli vauva. Ilta oli katastrofi. Tuskin ehdimme nostaa tuopit huulillemme, kun miehen puhelin piippasi tekstiviestiä. ”Vauva huutaa, tulkaa kotiin”.

En ollut uskoa silmiäni. Olin niin tottunut, että oma lähes pyhimysmäisen kärsivällisyyden omaava äitini, vahti vauvaa tilanteessa kuin tilanteessa, etten voinut kuvitella jonkun olevan kykenemätön kuuntelemaan huutoa edes tuntia. Menimme kiltisti kotiin. Yritimme samaa vielä toisen kerran, mutta kun sekin ilta päättyi samoin, päätimme antaa asian olla.

Se miksi, emme enää edes yövy heillä, on toinen tarina. Ensimmäinen lapsemme on hyvin kiltti, mutta joskus nuorempana, kun hän oli erittäin väsynynyt, hän sai raivokohtauksia. Kerran, kun yritimme saada häntä päikkäreille vilkkaan päivän jälkeen, raivokohtaus tuli, ja satuimme ikäväksemme olemaan miehen vanhempien luona. Mies yritti rauhoittaa lasta, kun Grandma pyyhälsi huoneeseen jakelemaan neuvojaan. Yllättäen mies oli tarinan roisto, kun hän yritti kiusata pientä viatonta lasta ja pakottaa hänet päiväunille.

Mies joka ei IKINÄ sano mitään vanhemmilleen vastaan, ärähti jotakin, että äidin ei pitäisi puuttua asioihin, joista hän ei ymmärrä mitään. Minä tietysti puolustamaan miestä, seurauksena sanailua, joka päättyi siihen, että Grandma sanoi, että jos emme pysty pitämään lapsia hiljaisina, meidän on parempi pysyä poissa heidän talostaan. Sillä hetkellä päätin, etten enää koskaan yövy siinä talossa, enkä ole yöpynyt.  Mies oli samaa mieltä, parempi käydä talossa vain vierailulla, sillä on mahdotonta luvata, ettei kukaan lapsista huutaisi.

Nyt kaiken tämän jälkeen, minun pitäisi pyörtää päätökseni ja ei ainoastaan jättää lapset hoitoon, myös yöpyä talossa. Tilanne on kinkkinen, sillä jos haluamme ulos, tämä on ainoa vaihtoehto. Juhlat ovat Westportissa ja me asumme 20 kilometrin päässä Louisburghissa. Grandma ja Grandpa asuvat Westportissa.

Eikä tässä vielä kaikki. Typerintä, tässä on se, että en oikeastaan ollenkaan halua juhliin, sillä edessä on välienselvittelyä. Vuosia sitten olin totaalisessa koomakännissä tokaissut eräälle miehen ystävälle, etten oikeastaan kovin paljon pidä Aileenista. Aileen on synttärisankarin vaimo.

Näin vaimon viimeksi viikko tokaisun jälkeen, enkä ollenkaan ymmärtänyt, miksi hän oli niin kylmäkiskoinen minua kohtaan. Tai miksi kaikki naiset kyseisissä juhlissa katsoivat minua, kuin olisin ollut pahan lähettiläs. En nimittäin muistanut mitään koko koomaillasta.

Joka kerta synnytyksen jälkeen ensimmäiset kerrat viihteellä ovat vaarallisimmat. Ei minkäänlaista turnajaiskestävyyttä, non-stopväsymys ja typerä irlantilainen ”rounds-systeemi”, jossa juomia ostetaan koko porukalle (ovat he juoneet edelliset tai eivät) ja tuloksena on katastrofi. Että kiitos vaan miehen ”ystävälle” Desille, joka katsoi asiakseen mennä ilmoittamaan Aileenille, että olin sanonut, etten pidä hänestä. Koko hässäkkää ei olisi tapahtunut jos olisin pitänyt suuni kiinni tai jos edes Des olisi tajunnut pitää suunsa kiinni.  Outoa, ettei hän tajunnut, että akka on niin tuiterissa, ettei hänen puheistaan kannata välittää. En ole nähnyt myöskään Desiä tapahtuman jälkeen.

Mutta asiaa ei saa tekemättömäksi. Ja nyt minun on kohdattava kaikki nämä ihmiset synttärijuhlissa. Että hauskaa iltaa vaan! Niin yläastemeininkiä, ettei paremmasta väliä, mutta minkäs teet. Tulen tänne sitten päivittämään, olenko saanut mustan silmän vai olenko onnistunut matelemaan niin hyvin, että kukaan ei nujakoi minua rusinaksi. Tai voihan olla, että olen niin onnekas, että vauva itkee ja joudun lähtemään samoin tein kotiin.

Perhe on paras.