Maalainen menee kaupunkiin ja yrittää maksaa alushousuilla

Onkin taas kulunut aikaa viime kirjoituksesta. En ole jaksanut päivittää, kun olen ollut niin kiireinen elämän kanssa. Minun on täytynyt aamuisin nousta ylös, pukea ja syödä. Huh, sukkelasti vierähtää kolmisen tuntia. Sitten picnic, ja johan se onkin ilta, ja aika ottaa lasi viiniä.

Minusta tuntuu, että alan pikku hiljaa menettää kosketuksen todellisuuteen, olen kuin ne farmarit, jotka tulevat paikalliseen (ja ainoaan) kauppaan samoissa vaatteissa, joissa ovat auttaneet vasikan maailmaan, tyhjentäneet ulkovessan ja hakeneet joulukuusen.

Meillähän ei ole mitään sääntöjä, rajoituksia tai muutakaan, mikä meitä pitäisi kiinni tavallisessa arjessa. Edes puutarhahommia ei tarvitse tehdä, yksikätinen ruohonleikkaaja käy leikkaamassa ruohon parin viikon välein, eikä muita istutuksia ole. Ympärillä vilisee lehmiä, lampaita ja muita pelottavia villieläimiä. Vähemmästäkin ihminen sekoaa.

Voihan se olla, että kosketus todellisuuteen häviää muista syistä. Voi olla, että taaperon suosikkiharrastus on rajoittanut hapensaantiani niin, että aivosolut ovat kuolleet. Taapero nimittäin haluaa istua ja pomppia naamallani aina, kun siihen on mahdollisuus. Vaipan läpi on yllättävän vaikeaa hengittää.

Viikonloppuna otan aikalisän kiireisestä elämästäni ja menen kokeilemaan, miltä tuntuu taas olla sivilisaation parissa. Hyppään junaan, ja menen omineni Dubliniin pariksi yöksi. Kun pääsen hotelliin, teen niitä asioita, joita ihmiset omineen hotellissa tekevät (vai olenko se vain minä?) etsin baarikaappia, hypin sängyllä, otan pois kaikki vaatteet ja makaan sileiden lakanoiden välissä ja yritän nukkua. Se osoittautuu mahdottomaksi. Minulla olisi paremmat mahdollisuudet nukkua Metallican konsertissa kuin tässä hotellissa. Alakerrassa on Dublinin suosituin baari ja yökerho ja ikkunan ulkopuolella kulkee Luas, joka tuuttaa joka kerta saapuessaan risteykseen.

Puen vaatteet päälleni, ja lähden ostamaan unohtamaani hammastahnaa. Kioskilla kaivan rahaa laukustani, ja rahapussin mukana, tadaa! kuin taikurin hatusta, tiskille tulevat alushousut. Sellaiset mustapinkit pitsiset, jotka on vaikea selittää kaulahuiviksi. Tuijotan alushousuja, miesmyyjä tuijottaa niitä. Sitten hymyilen ja nappaan ne takaisin laukkuun. On hetkiä, jolloin sanat ovat turhia. Mies tokaisee, ”Onhan se hyvä olla varautunut kaikkeen.” Hammastahna keskellä yötä, alushousut käsilaukussa. Enough said.

Aamulla haluan käydä suihkussa, mutta sekin osoittautuu haasteelliseksi. Minulla on jonkin sortin paha karma suihkujen ja imureiden kanssa. Toissa viikolla Corkissa suihkusta ei tullut lämmintä vettä ollenkaan, nyt vettä kyllä tulee, mutta nihkeästi. Yritän puhella suihkulle, englanniksi tietenkin, koska se on selvästikin englantilainen, kaksi erillistä hanaa ja lirittävä vesivana. ”Please, all I want is to get wet. Not much to ask. I’ll be quick”. Ei onnea, suihku lirittää kuin eturauhasvaivainen ukko.

Sama juttu imureiden kanssa. Tällä viikolla yritin lämmitellä imuria ennen sessiota, ”Don’t be afraid, I’m just going to take you upstairs for a minute and move you around, it won’t take long. All you have to do is suck.“ Ei, imuri suihkauttaa sisältönsä päälleni, kun yritän tyhjentää pussia. Kenen järjen riemuvoiton idea on ostaa pussiton imuri Irlannissa anyway? Kuvitelkaa, tuuli, joka tulee joka suunnasta ja pöly.

Mutta takaisin hotelliin, aamiaispöydässä minun käy sääliksi suomalaisia. Raukat ovat lentäneet Suomesta asti tähän kälyiseen hotelliin.

Seuraavana yönä otan opikseni, enkä edes yritä nukkua. Tulen hotellille vasta, kun baari on mennyt kiinni, ostan huoneeseen varmuuden vuoksi pullon viiniä ja tungen korviini hotellin tarjoamat korvatulpat.

Yleisön pyynnöstä ja koska minulla ei ole mitään järjellistä kirjoitettavaa, laitan tänään blogiini poikkeuksellisesti kaksi kuvaa. Hyvää viikonloppua!

 

On the edge.

Joidenkin ikkunasta näkyy autojonoja, joidenkin lammasjonoja.