Vaikea vanhemmuus

21. kesäkuuta 2012

Meillä on ollut tapana lasten kanssa käydä joka tiistai ratsastamassa. Ratsastaminen on kyllä hiukan liian hieno sana, pikemminkin olemme pomppineet hevosen selässä tunnin. Viimeisen kerran kunniaksi pääsemme rannalle. Koska talli on lähellä suosittua St.Patrick -vuorta, paikalla on turisteja, jotka näpsivät kuvia pikku-ratsastajistani.

Koska olen opettajani mukaan luonnonlahjakkuus, ajattelen, että ehkä voisin jatkaa ratsastusta Suomessa. Mieleni kuitenkin muuttuu nopeasti, kun näen Suomen hinnat. Eräs talli pyytää 65 euroa tunnilta! Täällä olen maksanut yksityistunnista 20 euroa.

Innostustani himmentää myös suomalainen mieltymys ohjeisiin ja sääntöihin. Kun luen netistä erään suomalaisen tallin ohjeita ratsastajille, totean, että irlantilainen talli rikkoo suurin piirtein jokaista sääntöä.

Toissakerralla, kun opettajani oli pudonnut hevosen selästä, eikä voinut pitää tuntia, paikalle tuli tyyppi, joka aina luimuilee tallien läheisyydessä. Siellä tämä ”ohjaaja” seisoi kaverinsa kanssa keskellä areenaa ja veteli kessua, kun minä ratsastelin omineni ympyrää.
”Seuraavalla kerralla voidaan sitten laukata”, sanoi ohjaaja. Jep, jep, ajattelin. Jospa nyt kuitenkin ensin opeteltaisiin istumaan selässä niin, ettei näyttäisi siltä, että minulla on neliraajahalvaus. Onneksi normaali opettaja oli paikalla seuraavalla viikolla, eikä minun tarvinnut teeskennellä äkillistä suonenvetoa.

Suomalaisten sääntörakkaus tulee mieleen minulle toisen kerran, kun yritämme etsiä lapsille hoitajaa muutamaksi tunniksi. Se on aivan naurettavan helppoa. Jollakulla on aina siskontytär tai kaveri, joka on valmis tulemaan paikalle sopivaa summaa vastaan. Paikallisen kaupan seinällä on lukuisia ilmoituksia, joissa opiskelijat tarjoutuvat hoitamaan lapsia.
Meidän suomalaisen marketin seinältä ei koskaan löydy yhtäkään. Eikä kukaan koskaan tarjoudu hoitamaan lapsia tai tiedä ketään, joka voisi tulla.

Siitä pääsenkin lempiaiheeseeni, mikä on ”miksi Suomessa on vaikeampaa olla vanhempi kuin Irlannissa”. Asenne lapsiin ja vanhemmuuteen on erilainen Suomessa ja Irlannissa. Kun menen pidemmän pätkän jälkeen Suomeen, ensimmäisen viikon ihmettelen, miksi kukaan ei hymyile lapsilleni. Suomessa on vallalla kummallinen lapsivastainen ilmapiiri, lapset eivät saisi näkyä tai varsinkaan kuulua missään, ja vanhempien pitäisi lukita itsensä neljän seinän sisälle lasten synnyttyä.

Vähän aikaa sitten suomalaisessa lehdistössä oli artikkeli, jossa joku tynnyrissä kasvanut puunaama ehdotti, että vauvoja ja lapsia ei saisi viedä kauppaan, sillä he voivat saada bakteereja ja stressaantua melusta.

Jaahas, ja mitä mahtaisi sanoa sosiaalivirasto, kun jättäisin vauvan kotio, ettei ”se vaan saa bakteereja” ja kaasuttaisin omineni kauppaan?

Juuri tällaisten asioiden takia minusta joskus tuntuu, etten ikinä halua palata Suomeen. Meidän vauvamme on varmasti pelkkää jättimäistä bakteerikasvustoa, koska hänet on viety, ei vain kauppaan, vaan myös lentokentälle, bussiin, kirkkoon ja huvipuistoon. Ja mikä kamalinta, pubiin! Selvä tuleva alkoholisti ja täynnä bakteereja.

Onkohan kukaan koskaan miettinyt, miksi juuri Suomessa on niin paljon avioeroja? Voisikohan yksi syy olla se, että oikean vanhemmuuden raamit ovat niin tiukat, ja kun lapsi syntyy, perheet eristäytyvät omineen neljän seinän sisälle?

Suomessa aina kehuskellaan sillä, kuinka hienoa on, kun suomalainen lapsi saa olla kotona kouluikään asti ja roikkua rintarepussa joka tilanteessa, jopa kun äiti menee vessaan. Miksiköhän näistä maailman parhaiten kasvatetuista vauvoista sitten tulee niin tavattoman surkeita aikuisia? Suomi on kärkisijoilla masennus-, itsemurha- ja perhemurhatilastoissa. Viime vuodet Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian olla maa, jossa masentuneet nuoret miehet lahtaavat muita ihmisiä.

Ehkäpä meidän suomalaisten olisi aika lopettaa omakehu ja miettiä, miten muiden maiden lapsista voi tulla lainkaan normaaleja ihmisiä, kun heitä ei pidetä kotona kouluikään asti, taaperoimetetä, nukuteta perhepedissä tai kanneta joka paikkaan?
Ja ehkä lasten sijaan, olisi aika välillä miettiä aikuisia. Suomalaiset vanhemmat tekevät kaikkensa lasten eteen, mutta unohtavat samalla itsensä ja parisuhteensa. Paras esimerkki lapselle ovat omat vanhemmat. Kun vanhemmat ovat onnellisia, on lapsi onnellinen.

Palvelija, palvelija, peskää hevoseni, minä vain ratsastan!